niementorppa

Niemen Lomat - mökkimajoitusta Järvi-Kuusamossa

Meillä NiemenLomilla tavoitteena on luoda asiakkaillemme viihtyisät ja rauhalliset puitteet nauttia täällä viettämästään ajastaan. Vuokrattavana olevat mökit sijaitsevat rauhallisella paikalla kirkasvetisen Välijärven rannalla. Melojille ja vetouistelun harrastajille sijainti on erinomainen.

 

Mökit soveltuvat hyvin myös isomman ryhmän majoittumiseen vuodepaikkoja yhteensä 23, joista kolme aitassa, neljä Tiiranpesässä ja isommissa mökeissä molemmissa 8 vuodesohva mukaan luettuna.

Olemme Kuusamon runsasjärvisimmällä seudulla. Täkäläisten matkailuyrittäjien esitteissä kerrotaankin syystä Järvi-Kuusamosta.

Metsät ovat mäntyvaltaisia kangasmetsiä, niissä on helppo kulkea myös lasten kanssa. Kankaiden väleissä on soita ja soistunutta metsää. Hyviä mustikka- ja puolukkametsiä riittää. Muutaman kilometrin päässä itäänpäin löytyy myös hillasoita. Karpalo tuottaa satoa vuosittain. Sienimetsiä ei tarvitse kaukaa hakea. Sienilajisto on metsien tavallista lajistoa, joihin kuuluu mm. rouskut, haperot ja tatit.

Metsissä on maastopyöräilijöille porojen valmiiksi juoksemia polkuja, myös haastavia maaastoja löytyy.

Tervetuloa alkutalven rientoihin Kuusamoon. PikkuJoulu kausi alkamassa. Muista savusauna mahdollisuus.

Kun varaat Mökin suoraan meidän kautta (sähköposti tai puhelin) saat 10% alennuksen hinnoista.

Niemen Lomat | Koskenkyläntie 41, 93600 Kuusamo | 040 503 1591 | info(at)niemenlomat.fi

facebook